Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
"Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan." (Joh. 14:1-2)
Läheisen menettäminen on pysäyttävä kokemus. Vaikka olisi ollut tiedossa, ettei aikaa ole paljoa jäljellä, kuolema silti koskettaa. Hautajaiset tarjoavat mahdollisuuden jättää poisnukkuneelle rakkaalle viimeiset jäähyväiset. Kristittyinä jäämme odottamaan edesmenneiden rakkaittemme jälleennäkemistä taivaan kodissa.
Hautajaiset jakautuvat kahteen osaan – siunaukseen ja muistotilaisuuteen. Siunaus järjestetään tavallisesti kirkossa, tosin se on mahdollista toimittaa myös haudalla, jos sää sen sallii. Muistotilaisuus on omaisten järjestämä tilaisuus, jonka voi pitää seurakunnan tiloissa, kotona tai muussa omaisten hyväksi katsomassa paikassa.
Euran seurakunnassa hautajaisia järjestetään tavallisesti perjantaisin ja lauantaisin. Tarvittaessa myös muut päivät tulevat kyseeseen. Sopivasta ajankohdasta voi neuvotella, kun varaa hautajaisia seurakuntatoimistosta.
Hautajaisia varatessa selviää myös siunaava pappi. Hän on omaisiin yhteydessä ja sopii ajan siunauskeskustelulle. Tapaamisessa puhutaan hautajaisten käytännönjärjestelyistä ja vainajan elämästä. Siunauskeskustelun yhteydessä sovitaan lisäksi siunauksen virsistä ja muusta musiikista. Mikäli omaisilla on musiikin suhteen erityistoiveita, heidän on hyvä olla niiden tiimoilta yhteydessä kanttoriin.
Käynti- ja postiosoite:
Sorkkistentie 3
27510 Eura
eura(at)evl.fi
etunimi.sukunimi(at)evl.fi
Seurakuntatoimisto
Puhelin: 044 777 1508
Avoinna ma-pe 9-14
Arkkuhautaus
Uurnahautaus
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä