Uutisia seurakunnasta

Kirkkoherran vaalin vaalisijat Tomperille, Kaukiselle ja Tolvaselle

20.6.2019 17.22

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli on asettanut Euran seurakunnan kirkkoherran vaalin vaalisijoille Kokemäen seurakunnan kirkkoherra Hannu Tomperin (ensimmäinen vaalisija), Punkalaitumen seurakunnan kirkkoherra Irina Kaukisen (toinen vaalisija) ja Pyhärannan seurakunnan vt. kirkkoherra Sami Tolvasen (kolmas vaalisija).

Tuomiokapituli on antanut vaalisijat järjestyksessä sen mukaan, miten se arvioi ehdokkaat taitaviksi ja kykeneviksi virkaan.

Kirkkoherran vaali käydään Eurassa välittömänä vaalina 6.10. Välitön vaali tarkoittaa, että seurakuntalaiset saavat äänestää seurakunnalle kirkkoherran vaalisijan saaneiden joukosta. Äänioikeutettuja vaalissa ovat 18 vuotta täyttäneet seurakunnan jäsenet. Jäsenyystilanne tarkastetaan 70 päivää ennen vaalia. Vaalisijojen ulkopuolisia ehdokkaita ei voi äänestää.

Ensimmäisen vaalisijan saanut Hannu Tomperi, 48, on ollut Kokemäen seurakunnan kirkkoherrana vuodesta 2010. Sitä ennen hän on toiminut mm. opettajana, seurakuntapappina Ulvilassa sekä sotilaspappina niin Suomessa kuin rauhanturvatehtävissäkin. Viime vuonna Tomperi toimi myös Keski-Porin seurakunnan vs. kirkkoherrana. Hänet on vihitty papiksi vuonna 2000.

Toisen vaalisijan saanut Punkalaitumen seurakunnan kirkkoherra Irina Kaukinen, 53, on vihitty papiksi vuonna 2007. Sen jälkeen hän on ollut Säkylän, Pöytyän sekä Oripään seurakuntien palveluksessa ennen siirtymistään Punkalaitumen kirkkoherraksi vuonna 2016.  Aikaisemmalta ammatiltaan Kaukinen on kanttori. Hän on toiminut kanttorina Köyliön sekä Säkylän seurakunnissa.

Kolmannen vaalisijan sai Pyhärannan seurakunnan vt. kirkkoherra Sami Tolvanen, 35. Nykyistä tehtäväänsä varten Tolvanen on virkavapaalla Euran seurakunnan seurakuntapastorin virasta. Virassaan Eurassa hän on ollut vuodesta 2011 asti, jolloin hänet vihittiin papiksi.

Vaalisijan saaneet ehdokkaat pitävät vaalisaarnat Euran kirkon jumalanpalveluksissa, ja heitä on mahdollista jututtaa jumalanpalveluksen jälkeen. Vaalisaarnojen päivämäärät ovat 8.9. (Tomperi), 15.9. (Kaukinen) ja 22.9. (Tolvanen). Lisäksi ehdokkaille järjestetään yhteinen paneelikeskustelu Kymppiluokka-luentosarjan yhteydessä Kiukaisten seurakuntakodilla 17.9. Kellonajat tarkentuvat myöhemmin.

UUTISTA MUOKATTU 26.6.2019 klo 8.56: Poistettu virheellinen tieto. Nakkilan seurakunnan kirkkoherra Markku Järviö vetäytyi itse vaalista, eikä jäänyt tuomiokapitulin päätöksellä ilman vaalisijaa, kuten uutisessa aiemmin luki.

« Uutislistaukseen