nuoria ruohikolla hymyileväisinä

Nuorille

Nuoret

Seurakunta tarjoaa paljon tekemistä ja kokemista nuorille, ja tekemistä löytyy yhdelle jos toisellekin. Toiminnan parhaimpia puolia on, että nuoria ei aliarvioida vaan seurakunta antaa nuorille vastuuta ja vapaaehtoistyön mahdollisuuksia. Toiminnassa kulkee mukana opetus Jumalasta ja siitä kuinka meidän tulisi kohdella toisiamme. Kun nuoret näkevät käytännössä armon ja lähimmäisen rakkauden, he oppivat paremmin ymmärtämään ja soveltamaan niitä omaan elämäänkin.

Toiminta

Isoskoulutus

valmentaa toimimaan rippikoulussa ryhmänjohtajana. Koulutus keskittyy kristillisen uskon pääasioihin, vuorovaikutustaitoihin, ryhmänohjaamiseen ja käytännön taitoihin, leikkien ja hartauksien pitämisen harjoittelemiseen sekä antaa tukea nuoren uskonelämän vahvistumiselle.

Vastuunkantajakoulutus

on isoskoulutuksen jatkoa. Koulutus syventää ensimmäisen vuoden koulutuksen teemoja sisältäen enemmän käytännössä oppimista ja tekemistä sekä ihmissuhdetaitoja. Leirit ja retket sekä eri tapahtumat kuuluvat toiminnan kulmakiviin.

Leirit

Erilaisia leirejä seikkailusta raamattuleireihin järjestetään vuoden mittaan useita. Suosituin on viime aikoina ollut pääsiäisen lasketteluleiri Leville.

Nuortenillat

tarjoavat mukavaa yhdessäoloa eri teemojen parissa. Ohjelmaosuuden jälkeen on vapaata hengailua, bilistä, lautapelejä ja musiikkia.

Kirkkohetket

Nuorille suunnattuja kirkkohetkiä järjestetään Kauttuan seurakuntakodilla noin kerran kuussa. Rippikoululaiset saavat näistä merkinnän joko rippikoulukorttinsa kohtaan Nuorten kirkko tai Muu tilaisuus.

nuoria veisukirjojen kanssa

Tapahtumat

Nuorille järjestetään seurakunnassa erilaista toimintaa. Osa toiminnasta on säännöllistä ja tapahtuu viikoittain, osa toiminnasta koostuu yksittäisistä leireistä tai retkistä.

 

Lasketteluretki Leville

Nuorisotyön Laskettelu retki Leville pääsiäisenä 28.3.-2.4.

Retki on tarkoitettu vuonna 2005 ja sitä aikaisemmin syntyneille.

Hinta 250€ (sisältää majoituksen, matkat ja ruuat).

Ilmoittautumiset ja lisätiedot Katjalta p.044-7771560