Lapsille ja lapsiperheille

Lapsille ja lapsiperheille

Lapset ja perheet

Lapset ja heidän perheensä tulevat mukaan seurakunnan toimintaan jo pienestä pitäen. Seurakunta haluaa olla mukana tukemassa perheiden kristillistä kasvatusta ja lasten kasvua vauvaiästä lähtien.

Lapsille löytyy sopivaa toimintaa jokaisessa ikävaiheessa. Lapsen kanssa voidaan aloittaa vauvakerhossa josta on hyvä siirtyä perhekerhoon. Kolmevuotiaana lapsi voi tulla itsenäisesti päiväkerhoon. Kouluikäisille lapsille järjestetään koululaisten aamu- ja iltapäiväkerhotoimintaa .

 

Lapsi- ja perhetyön muita tapahtumia:

Tammi-Helmikuussa

  • Lasten tammikuun tapahtumia
  • Kutsutaan kaikki edellisvuonna kastetut vauvat vauvakirkkoon. Kirkon jälkeen kahvit ja soseet srk-keskuksessa.
  • Yhteisvastuu-teema
  • Perhejumalanpalvelus Kynttilänpäivänä
  • Lasten safari

Huhtikuussa

  • 4.4.2018 kutsutaan kaikki  4 vuotta täyttävät yhteiseen syntymäpäiväjuhlaan.
  • Pienten lasten pääsiäiskirkot tai pääsiäisvaellus

Toukokuussa

  • Kouluunlähtevien siunaaminen eri kirkkopiirien kirkoissa
  • Kevätretket ja kevätkirkot kerhotoiminnassa mukana oleville

Kesäkuussa

  • Perheiden kesäkekkerit Mannilassa

Elokuussa

  • Koululaisten aamu-ja iltapäiväkerholaisten tutustumispäivä ke 9.8. klo 15-16.30 Kirkonkylän koulun ap/ip-tiloissa
  • Päiväkerhot alkavat  13.8. alkaen ryhmäjakojen mukaisesti
  • Perhe- ja vauvakerhot alkavat viikolla 33
  • Kaikille avoin perhemuskari alkaa 24.8. klo 10, Euran srk-keskus.
  • Pienten lasten kirkkohetki syksyn aloitukseksi 29.8 klo 10 Euran kirkossa

Syyskuussa 

  • Perheen syyspäivä Mannilan kesäkodilla 8.9.2016 klo 12-16. Ilm. Riikka 0447771571
  • Päiväkerholaisten vanhemmille vanhempainiltoja
  • 30.9. Mikkelinpäivän perhekirkko ja päiväkerhon 50-vuotis juhla
  • Eskarit kutsutaan Kurkkaa kirkkoon- kirkkoseikkailuun

Lokakuussa

  • Päiväkerholaisten vanhemmille vanhempainiltoja
  • Syysloma toiminnassa viikolla 43

Marraskuussa

  • Isien/isoisien ja lasten yhteinen ilta, 7.11. klo 18 Euran srk-keskus
  • Lasten adventtikirkot adventtiviikolla

Joulukuussa

  • Lasten kauneimmat joululaulut
  • Päiväkerholaisten joulukirkot/juhlat

 

Seurakunta muistaa pienimpiä seurakuntalaisiaan lähettämällä 1-3-vuotiaille onnittelukortin syntymäpäivänä.

Perhejumalanpalveluksia tai -messuja järjestetään vuoden aikana useampia.

 

lapsia kerhossa

Ota yhteyttä

vastaava lastenohjaaja