Tytöt ja pojat 7-14 v. | Euran seurakunta

Töissä nuorisotyöllä

21.4.2010

emilia.jpg

Heippa

Olen Emilia Lehtonen ja kotoisin Eurasta. Kun olin pieni muutimme Paneliaan, josta olen tammikuussa muuttanut Euraan. Täytän kesällä 20 vuotta. Valmistuin viime keväänä Etelä-Pohjanmaan opistolta nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi. Valmistumisen jälkeen työtilanne oli heikko ja jouduinkin ilmoittamaan itseni työkkärin listoille.

Hain nuorisotyöhön kesätöihin viime vuoden helmikuussa ja nyt vuoden kuluttua vihdoin olen täällä. Vuosi sitten kun hain tänne, kesän työntekijät oli jo valittu. Syksyllä sain Katjalta uutta toivoa, että voisin päästä tänne töihin. Ovet eivät kuitenkaan vielä silloinkaan tahtoneet aueta minulle. Vuoden kuluttua hakemuksen lähettämisestä pääsin vihdoin kirjoittamaan työsopimuksen ja huhtikuun alussa aloitin työt. Olin aivan onnellinen, koska sain vihdoin työpaikan ja vielä sellaisen johon olen koulun käynyt.

Toimenkuvaani kuuluu pääasiassa Kiukaisten ja Panelian nuorisotyö. Erilaisten kerhojen vetäminen Kiukaisten ja Panelian nuorille. Kesällä olen mukana sekä varhaisnuortenleireillä että rippileireillä. Tähän mennessä suurimman ajan olen viettänyt toimistolla tehden erilaisia hommia tietokoneella.

Euran Seurakunta on esimmäinen työpaikka valmistumiseni jälkeen. Työpaikkana tämä on aivan loistava koska saa tehdä niin paljon erilaisia hommia ja olla tekemisisssä erilaisten ihmisten kanssa. Aluksi pelotti miten tulen töissäni onnistumaan, koska vaikka olen käynyt tätä varten koulun niin on se ihan eri asia kuin olla oikeissa töissä. Täällä on mukava olla, koska muut työntekijät ovat mukavia ja tälläisella alalla kuitenkin kaikkien on pakko olla jollain tavalla sosiaalisia.

- Emilia

Takaisin

Ilmoitustaulu

Ei tapahtumia.

KAIKKI



Nuortennetti
Varjomaailma
Verkkoraamattukoulu

Euran seurakunnan nuorisotyö | Tekemistä, kokemista ja toimintaa | Ylös